Ratsastus on yksi vaikeimmista, ellei jopa vaikein, urheilumaailman taitolajeista. Otsikon kysymys lienee oikeutettu ja monin paikoin paikallaan esittää, ennen kaikkea itselleen. Sen lisäksi, että laji on hurjan vaativa ja vaikea alalajistaan riippumatta, sen oheistoimintoihin uppoaa käsittämätön määrä aikaa, vaivaa ja rahaa. Hevosista tietämätön mieheni harkitsi suhteemme alussa ratsastuksenaloittamista. Kun totuus tallilla vietetystä ajasta ja hevosten hoidon monipuolisuudesta hänelle valkeni, into laantui välittömästi. Minun virheeni - olisi pitänyt viedä hänet ratsastuskouluun tutustumaan lajiin pienissä erissä eikä näyttää heti koko kuvaa.
Mutta hänen intoaan ei suitsinut ainoastaan oheistoimintoihin kuluva aika ja vaiva (ja "muta ja se alituinen hevosenp*ska") vaan myös lajin harjoittamiseen sisältyvä potentiaali kroonisesta mielipahasta. Se mielipaha kun hyvin nopeasti kumpuaa urheilukumppanin loukkaantumisesta, sen hyvinvoinnin kärsimisestä tai vaikkapa urheilualueiden puutteellisesta kunnosta. Että ei pääsekään ratsastamaan ja treenaamaan tai "hevonen ei ole kunnossa", kuuluu lajiin yhtä vahvasti kuin ruusukkeet ja palkintojenjaot. Painotuksen joskus ollessa ensinmainitussa. Herää kysymys, miksi ratsastaa, kun voisi tehdä jotain muutakin ajallaan?
Asennoituminen lajiin on muuttunut viime vuosikymmenien aikana. Olen nähnyt tuon muutoksen olemalla lajissa aktiivisesti mukana 80-luvun loppupuolelta lähtien. Toki natiaisen kyky analysoida yleistä harrastuskentän ilmapiiriä on suppeampi kuin vanhemman ihmisen, mutta yhteisesti alan ammattilaiset tunnustavat tämän prosessin vaiheet. Siinä missä 80-luvulla oli tärkeää pitää kantapäät alhaalla, nyrkit pystyssä ja tuntea sekä kaikki ratsastusradantiet että hevosrodut ulkoa, tänä päivänä puhutaan paljon hevosen lajityypillisistä tarpeista, eläinten koulutuksen periaatteista ja harmoniasta kahden erityyppisen eläinlajin välillä. Teoriapuolen kehitys on ollut tervetullutta - uskon vahvasti, että yhä useampi hevonen kiittäisi istuvista satuloista, riittävän tiheästä korsirehuruokinnasta ja keventävästä ratsastajasta, jos tietäisi paremmin ja osaisi puhua. Yksi asia on oleellisesti muuttunut, huonompaan suuntaan: tallilla vietetty aika. Siinä missä lapsuudessani roikuimme tallilla kaiken mahdollisen ajan puuhaten, tämän päivän "tulevat eläintenkouluttajat" eivät malta viihtyä eläinten parissa murto-osaakaan tuosta. Tämä tulee asettamaan haasteita tulevaisuuden ammattikoulutuksessa - miten korvata muutaman vuoden kurssituksella tietotaito, joka aiemmin oli kertynyt koululaiselle mahdollisesti yli kymmenen vuoden intensiivisellä tarkkailulla ja käytännönharjoittelulla?
Suomessa eläinten kannalta terveeksi ilmapiirin tekee lajin verrattaen nuori historia. Kun armeijankin perinteet lajissa jäivät jossain määrin lyhyeksi, on pelikenttä ollut avoin tuoreille ajatuksille. Keskiverto ratsastuksen(syvä)harrastaja omaksuu asioita mielellään ja haluaa olla perustellusti "oikeassa". Tiedonnälkään luetaan kirjoja, käydään kursseilla ja tutkitaan viimeisimmät tutkimustulokset. Tuskin millään muulla vastaavan harrastajamäärän kielialueella on edes harkittu ammattilaisille ja "vakavasti harrastaville" suunnatun lehden julkaisemista. ProHevonen on ollut pioneeri tavalla, jonka ymmärtää vasta kun yrittää etsiä saksankieliseltä hevostalous(!)alueelta vastaavanlaista aviisia. Sitä en ole vielä löytänyt. Ja sen mitä olen antanut itselleni kertoa: sellaista ei ole.
Suomessa on paljon, mistä voidaan olla iloisia ja onnellisia. Asiat tavanomaisella hevosten täysihoitotallilla ovat erinomaisesti. Lisäksi suomalaisen ratsuhevosmateriaalin vielä vaihteleva laatu on pistänyt jokaisen pidempään ammatikseen ratsastaneen opettelemaan asiansa melko perusteellisesti, jotta "Jopolla voisi jotain startatakin". Kyra Kyrklundin looginen tapa lähestyä hevosten koulutusta on syvälle juurtunut ja kunnioitettu kansallisaarre.
Saksalainen asennemaailma on keskimäärin huomattavasti kovempi. "Toimimaton" hevonen korvataan toisella tai sen toimivuutta "parannetaan" apujen jatkeilla. Hevosen on oltava valmis tietyssä aikataulussa. Piste. Eikä tavanomaista baijerilaista nelijalkaista tunnu harmittavan, että tarhaan pääsee, jos pääsee, että heinää tulee kaksi kertaa päivässä tallityöntekijän työaikoja myötäillen tai että puutteellinen ratsastustaito korvataan rissoilla ja kangilla? Tosin kukaan ei liene haastatellut keskiverto baijerilaista hevosta. Ehkä siihen ei ole kiinnostusta, sillä tässä maassa on vahva tekemisen kulttuuri - täällä tiedetään, miten asiat kuuluu tehdä. Sillä näin on aina tehty. Tämän kulttuurin jatkuvuutta vahvistaa armoton ammattiratsastajien arsenaali, kokonainen teollisuudenhaara. Siinä missä saksalainen saa paljon aikaankin, tulee hevonen ehkä tehneeksi monta kompromissia tahtomattaan.
Suomessa asiat ovat hyvin. Hevoset eivät ole erityisen huonovointisia. Niitä hoidetaan hyvin, niitä ratsastetaankin paikoin hyvin "korrektisti", ratsastajan oman taitotason mukaisesti. Mutta jos erehtyy lukemaan heppahöpinä.nettejä, saa kuvan ettei Suomessa ole yhtään ihmistä, joka osaisi ratsastaa, ei yhtään kelvollista orieläintä, ei toimivaa organisaatiota tai yhtään ratsastuskoulua, jossa olisi hyvä henki ja tekemisenmeininki. Tai sitten on se yksi, yleisesti hyväksytty vaihtoehto, jota ihannoidaan, mutta jonka lisäksi mikään muu ei sitten kelpaakaan. Otin tämän puheeksi ruotsalaisen kollegan kanssa eilen, siitä tämä kirjoitus saikin alkunsa. Totesimme, ettei naapurin iloluontoisempi kansa syyllisty yhtälailla tällaiseen happamuuteen, vaikka se onkin yleismaailmallinen ilmiö. Ja vieläpä ilmiö, joka helposti vetää sisäänsä. Ennen kuin on huomannutkaan, hyvän päivän ja viimeisen heipan välissä ei ole ainoastaan tuominnut jokaista ratsastustyyliä, liiton aluepolitiikkaa ja valmennusrenkaitten toimimattomuutta vaan jo tuohtunut naapurin vääränvärisestä satulahuovasta ja miksei täällä voi olla Keski-Euroopan ilmasto. Meistä ei ikinä tule täällä mitään! Eikö?
Suomessa on paljon puhetta. Ollakseen maineeltaan juro ja introverttikulttuuri. Olen tullut siihen tulokseen, että kehitys ottaisi aimoharppauksia eteenpäin, jos tuo puhe kääntyisi tekemiseksi. Tietotaito on saatavilla jo. Hevosetkin ovat "ihan jees". Puhumiseen, analysointiin ja märehtimiseen käytetyllä energialla voisi vaikka sulattaa metriset hanget. Kaikki kiistely siitä, kuka on oikeammassa, itsensä jatkuva todistelu tai vastaavasti muiden mustamaalaaminen olisi edistymismetodina loistanut jo ylivertaisuudellaan suomalaisella puska- ja paremmuusratsastustasolla, jos se kantaisi oikeasti hedelmää. Vai hidastaako meitä liikaa se metrinen hanki ulkona? Ei ainakaan talvisodassa. Puhumaan sortuu usein ihminen, joka kärsii kroonistuvasta mielipahasta. Silloin pitäisi miettiä ensisijaisesti, mitä on tehtävissä omalle huonovointisuudelle ja lähteä siitä. Mitä siis tässä vielä lätisen? Töihin, mars.
Ai, mutta vastaus esitettyyn kysymykseen: miksi minä ratsastan? Se on hyvä ja aiheellinen kysymys. Veljeni on joskus tehnyt määritelmän: "Meidän Mintulla on päässä vamma. Sitä sen pitää hoitaa pitämällä paljon eläimiä." Siinä lienee syntymekanismi tällekin oireyhtymälle. Kiinnostus eläimiin, luontoon ja luonnontieteisiin tulee kotoa. Isäni väitteli ensimmäisenä maailmassa tohtoriksi susista ja niiden käytöksestä. Tuli sittemmin tunnetuksi lisänimellä "Susi-Pulliainen". Tuo kiinnostus lisääntyi vain, kun opin kysymään kysymyksiä ja sain perhepiiristä niihin vastauksia. Olen ollut aina nopea oppimaan, melkein mitä tahansa ja minulla on terävä päättelykyky. Pitkään ratsastin siksi, etten suostunut hyväksymään, etten osannut ratsastaa. Että halusin selättää tuon haasteen. Halusin saada selvyyden asioihin - muodostaa universaalin kaavan, jota soveltaa. Yli 15 vuoden etsiminen on saattanut sellaisten tietolähteiden äärelle ja sellaisiin oppimisen oivallushetkiin, että uskon jonkinlaisen loogisen kaavan hahmottuneen. Miksi siis ratsastan nyt? Haluan nähdä, toimiiko tuo kaava oikeasti kaikissa tilanteissa. Empiirinen tutkimustyö on vielä kesken. Tuleeko se koskaan valmiiksi, jää nähtäväksi. Epäilen. Eikä "vamma päässä" tunnu parantuneen vuosien varrella lainkaan, mielipahasta, mudasta ja hevosenpaskasta huolimatta, vaikka välillä hanskat ovat olleet laskeutua tiskin pintaan.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
perjantai 8. maaliskuuta 2013
Tiivistelmä luennolta "Perusratsastus ja itsenäinen harjoitteleminen" (7.3.)
Kuten tuli luvattua, tässä materiaalia luennolta 7.3.
Olkaapa hyvät!
Kouluratsastuksen kilpailusäännöt sanovat:
”401. Kouluratsastuksen tarkoitus
1. Kouluratsastuksen tarkoituksena on asteittain ja järjestelmällisesti kehittää hevosen lihaksistoa ja koko olemusta, pyrkimyksenä tehdä hevosesta irtonainen, joustava ja notkea sekä toisaalta luottavainen, kuuliainen ja eteenpäinpyrkivä niin, että se on miellyttävä ratsastaa, kestävä ja terve.”
Mitä se tarkoittaa suomeksi?
* vahva, irtonainen, joustava, notkea = monipuolisen liikunnan ja hyvän hoidon seurauksena ei menetä luontaista liikelaajuuttaan, on symmetrinen
* luottavainen = ei osoita stressiä / esitä pakoreaktiota
* kuuliainen ja eteenpäinpyrkivä = tuntee käskyt, on ehdollistettu hyvin apuihin ja merkkeihin
Hevosella ei ole kunnianhimoa. Se voi hyvin, kun sen lajityypilliset tarpeet täyttyvät:
* lajikumppaneiden seura
* puhdas vesi
* riittävä korsirehu
* raitis ilma
* riittävä liikunta
(luontaiset tarpeet vs. toteutuva liikunta ihmisen hallussa)
Ja ihmisen kanssa:
* johdonmukainen käsittely ja koulutus
Tyytyväinen hevonen treenissä osoittaa aina seuraavia asioita:
* Puhtaassa tahdissa
* Itsenäisessä tasapainossa
* Rento / ”Supple”
* Aktiivinen
* Kevyt avuille, hyväksyy kuolaintuen
* Symmetrinen
Hevosen terve työskentelyasento
Kysy itseltäsi: "Voiko ratsastaja työntää käsiään 20 cm eteenpäin hevosen menettämättä tasapainoaan / tahtiaan / tempokontrollia? Seuraako hevonen silloin joustavasti kasvavaa tuntumantilaa, tulematta etupainoiseksi? Ovatko oikeat lihasryhmät hevosen kehossa aktivoituneet ja oikeat lihasryhmät riittävän rennot?"
.jpg)
Hevonen luontaisessa tasapainossaan:
* Selkälinjan ojentajalihakset tuottavat liikettä eteenpäin
* Epäkäslihakset ovat aktiiviset, mutta säilyttävät mittansa
* Niska joustaa eteen-taakse
* Jalkojen liike symmetrinen
.jpg)
Hevonen rajoitettuna liikaa tuntumalla:
* Niska voi joustaa vain taaksepäin
* Olkavarsi-päälihaksen toiminta vaikeutuu (saattaa jopa tukeutua sillä ratsastajan tuntumaa vasten)
* Etujalkojen liike mataloituu, jonka seurauksena takajalkojen liikerata rajoittuu -> hevosen selkälinjan lihakset eivät pääse tuottamaan liikettä eteenpäin -> epäkäslihakset lyhentyvät (eivätkä välttämättä pääse aktivoitumaan)
* Tuntuma ei "neutraali" -> vaikeuttaa hevosen oppimista oikeille ärsykkeille
.jpg)
Ns. Gramaanimuoto
* Harva hevonen hyötyy tästä työskentelyasennosta siten, että pystyisi samalla vahvistumaan oikeista lihaksista (edellyttää hyvää / soveltuvaa rakennetta)
* Usein rajoittaa etujalkojen liikerataa = vaikutukset samat kuin yllä
* Tuntuma ei "neutraali" -> vaikeuttaa hevosen oppimista oikeille ärsykkeille
* Päänasennosta johtuen hevosen näkökenttä rajautuu pieneksi -> voi aiheuttaa stressitason nousua ja heikentää oppimista
Miten hevonen oppii?
* Negatiivinen vahviste = hevosen ympäristöstä poistetaan jotain epämiellyttävää
* Positiivinen vahviste = hevosen ympäristöön lisätään jotain miellyttävää
Hevosen muisti on hyvä, mutta tapahtumia yhdistelevä muisti on lyhyt (alle 10 sekuntia). Hevonen ei voi käsitellä muistissaan olevia asioita pois kontekstista = sillä ei ole ihmisenkaltaista päättelykykyä / kykyä abstraktiin ajatteluun.
Hevosen koulutus ja erityisesti ratsastus perustuu suureksi osaksi negatiiviseen vahvisteeseen:
* Koulutettava vaste pitää olla kouluttajalle selvä (vain oikeasta vasteesta paine eli ärsyke hellittää)
* Paine kasvaa väärästä käytöksestä, kunnes vaste on oikea (jos paine vaihtelee / vähenee, hevonen voi oppia väärän vasteen)
* Jos käytetään toistuvaa painetta, väli ei saa olla 1 sekuntia pidempi, jotta hevosen käytös ei vahvistu väärin
* kun asetettu tavoitevaste saavutetaan, ärsyke poistetaan VÄLITTÖMÄSTI
(max. rajana 3 sekuntia)
Positiivista vahvistetta voidaan parhaiten käyttää maasta käsin tapahtuvassa koulutuksessa (hevosta palkitaan jollain sen mieluisaksi kokemalla asialla, kun se toimii halutulla tavalla). Esim. jos hevonen luimii ruokittaessa, ruokkija odottaa kunnes hevonen lakkaa luimimasta / rauhoittuu ja antaa ruoan vasta sitten.
Jos halutaan käyttää positiivista vahvistetta yhdistettynä negatiiviseen vahvisteeseen, kannattaa se tehdä siinä vaiheessa, kun annetusta ärsykkeestä saadaan haluttu vaste hyvin kevyellä merkillä. Tällöin voidaan olla varmoja, etteivät vahvisteet peittoa toisiaan ja että hevonen oppii merkin oikealla tavalla.
Koulutusohjeet Andrew McLeanin tapaan:
1. Kouluta helposti erottuvilla merkeillä
2. Käytä pienintä mahdollista signaalia
3. Muokkaa vasteen ominaisuuksia vaiheittain
4. Treenaa vasteita yksittäisinä
5. Opeta vain yksi vaste per signaali
6. Opeta kaikki vasteet alkavaksi ja lopetettavaksi johdonmukaisella laadulla / tietyssä ajassa
7. Treenaa vasteiden jatkuvuutta / kestävyyttä
8. Vältä pakoreaktioita ja varo yhdistämästä niihin
Oppimis- / tavoitemalli McLeanin tapaan:
1. Perusyritys – hevonen tarjoaa periaatteeltaan oikean reaktion
2. Keveys – reaktio tulee kevyestä merkistä
3. Tempokontrolli – hevonen tarjoaa useampia askeleita, ratsastajan / käsittelijän pyytämä variaatio on jatkuva
4. Tiekontrolli – ratsastajan / käsittelijän valitsema reitti säilyy
5. Tuntuma – ohjas-, jalka- ja istunnantuntuma sekä hevosen pää, niska ja kehonasento ovat muuttumattomia
6. Ärsykekontrolli – hevonen vastaa jokaiseen vihjeeseen, mutta vain kun se annetaan, kaikki edellämainitut ominaisuudet säilyttäen, kaikissa ympäristöissä ja tilanteissa
Tältä tasolta kokoaminen syntyy siirtymisten ja progressiivisten kehomuutosten seurauksena.
Harjoittelun laadun sanelee TAVOITE:
*Kehittyminen
vai
*Tason ylläpito;
ikääntyvä hevonen / ”mielihyväharrastaminen”
→ hevosen hyvinvointia edistävää liikuntaa / tekemistä
Kehittymiseen tähtäävä harjoittelu:
Lähtötason määritys (millä tasolla yli 60%?)
Pitkän ja lyhyen aikavälin tavoite
* realistisuus
* ratsukkokohtainen sopiva haaste
* seuranta
* muutokset, jos välitavoitteisiin ei päästä / ilmenee ongelmia
Peruskunto- ja kilpailukausi:
Peruskuntokausi: palautus, ylläpito / kunnon nosto, tekniikan ja voiman parantaminen
Kilpailukausi: suorituskyvyn ylläpito, kilpailut, palautuminen
* kilpailuja max. 2 viikonloppua putkeen (koulu / este)
* muutokset suorituskyvyn ehdoilla
Esimerkki peruskuntokauden ohjelmasta, nousu He C-tasolta He B-tasolle:
He B → A, tehtävät: väistöt, vakaampi tasapaino (kokoamisaste), vastalaukka, käynnin kautta vaihdot, takaosakäännökset...
Ohjelmat: A:2, kko nro 6 / A:1, A:0, A:4... (tässä vaikeutuvassa järjestyksessä)
Valitse ohjelmat aina niin, että voitte onnistua!
Kilpailulajien vaatimukset:
Kouluratsastussuoritus 4-10 min.
Esteratsastussuoritus n. 2 min. (1-2 kertaa / pvä)
Kenttäratsastus (koulu, este, maastoeste)
Suorituskyky kilpa-areenalla max. 80 % normaalista?
Kouluratsastuksen lajityypillinen harjoittelu:
* Kunto / kestävyys
* Voima ja tekniikka
* Liikkuvuus
* Palautuminen
* Kenttäratsastuksen puolelta sovellettavissa rytmitys ”kestävyys, voima, tekniikka, palautuminen”?
* KV-resepti: ”2 päivää töitä, 1 palautuspäivä”
Kehittyvä harjoittelu:
* OIKEAT TOISTOT!
* Miten harjoittelu koostetaan, jotta oikeat toistot toteutuvat? → ”porraskäytävä-ajattelu”
* Miten ratkoa ongelmat, jotta mahd. iso määrä VAIN oikeita toistoja toteutuu?
* ”Tehdään oikea tekeminen helpoksi ja väärä tekeminen vaikeaksi”
* Jatkuva oman kehon tiedostaminen
Treenin koostaminen (aikuinen hevonen):
* Käyntiverryttely 10+ min.
* Verryttely (hölkkää, rentoa laukkaa 10+ min.)
* Tavoitteet: lihasten lämmittäminen, hevosen saattaminen ”avuille” ja jonkinlainen tasapainotila
* Työskentelyjakso (jaettuna 5-10 minuutin jaksoihin, uutta / raskaampaa tehtävää harjoitellessa lyhyempiin)
* Loppuverryttely: hölkkää 5+ min., palauttelua kävellen 10+ min.
Mitä harjoitella:
* Suoruus (symmetria, suoraan ratsastus)
* Notkeus (kaarevat urat, taivutusväistöt)
* Tasapaino (rats.radan TIET, siirtymiset)
* Liikkuvuus (temponmuutokset, siirtymiset, väistöt)
* Oma kehonhallinta
* Kouluratsastusohjelmien tehtävät
→ edistyessä tehtävät peräkkäin
* Kun olosuhteet ovat vastaan, mieti mitä VOIT harjoitella!
Miten varmistaa laatu?
* Säännölliset tunnit / valmennukset
* Kilpailut ja kilpailuharjoitukset
* Videointi
* Tietyt harjoitteet (kouluradan tehtävät, Kyran kulmaharjoitus, sik-sak-urat, volttikahdeksikot ja kiemuraurat...)
* Hevonen kertoo, onko ratsastaja oikeassa!
Ongelmien ratkonta:
* Onko vika ratsastajassa?
* Onko hevosella oikea työskentelyasento?
* Onko tehtävä sopiva?
* Kompromissit (aina tietoisia valintoja!)
* Omien heikkouksien tiedostaminen ja huomioonottaminen (avaruudellinen hahmottamiskyky, itsekurin puute, liiallinen kunnianhimo...)
Tavoitteisiin pääseminen:
* ”huippukunto” eli oikea vire oikeaan hetkeen
* ”management” → mitä korkeammalle tavoitteet, sitä tärkeämpää
* mitä lähempänä hevosen suorituskyvyn äärilaitaa liikutaan, sitä tärkeämpää on koko paketin hallinta
* psyykkinen valmennus
Yhteenveto
* Rehellisyys
* Suunnitelmallisuus
* Johdonmukaisuus
* Sitoutuminen
* Eläimen hyvinvointi
* Positiivinen asennoituminen
Työniloa hevosten kanssa!
Olkaapa hyvät!
Kouluratsastuksen kilpailusäännöt sanovat:
”401. Kouluratsastuksen tarkoitus
1. Kouluratsastuksen tarkoituksena on asteittain ja järjestelmällisesti kehittää hevosen lihaksistoa ja koko olemusta, pyrkimyksenä tehdä hevosesta irtonainen, joustava ja notkea sekä toisaalta luottavainen, kuuliainen ja eteenpäinpyrkivä niin, että se on miellyttävä ratsastaa, kestävä ja terve.”
Mitä se tarkoittaa suomeksi?
* vahva, irtonainen, joustava, notkea = monipuolisen liikunnan ja hyvän hoidon seurauksena ei menetä luontaista liikelaajuuttaan, on symmetrinen
* luottavainen = ei osoita stressiä / esitä pakoreaktiota
* kuuliainen ja eteenpäinpyrkivä = tuntee käskyt, on ehdollistettu hyvin apuihin ja merkkeihin
Hevosella ei ole kunnianhimoa. Se voi hyvin, kun sen lajityypilliset tarpeet täyttyvät:
* lajikumppaneiden seura
* puhdas vesi
* riittävä korsirehu
* raitis ilma
* riittävä liikunta
(luontaiset tarpeet vs. toteutuva liikunta ihmisen hallussa)
Ja ihmisen kanssa:
* johdonmukainen käsittely ja koulutus
Tyytyväinen hevonen treenissä osoittaa aina seuraavia asioita:
* Puhtaassa tahdissa
* Itsenäisessä tasapainossa
* Rento / ”Supple”
* Aktiivinen
* Kevyt avuille, hyväksyy kuolaintuen
* Symmetrinen
Hevosen terve työskentelyasento
Kysy itseltäsi: "Voiko ratsastaja työntää käsiään 20 cm eteenpäin hevosen menettämättä tasapainoaan / tahtiaan / tempokontrollia? Seuraako hevonen silloin joustavasti kasvavaa tuntumantilaa, tulematta etupainoiseksi? Ovatko oikeat lihasryhmät hevosen kehossa aktivoituneet ja oikeat lihasryhmät riittävän rennot?"
* Selkälinjan ojentajalihakset tuottavat liikettä eteenpäin
* Epäkäslihakset ovat aktiiviset, mutta säilyttävät mittansa
* Niska joustaa eteen-taakse
* Jalkojen liike symmetrinen
* Niska voi joustaa vain taaksepäin
* Olkavarsi-päälihaksen toiminta vaikeutuu (saattaa jopa tukeutua sillä ratsastajan tuntumaa vasten)
* Etujalkojen liike mataloituu, jonka seurauksena takajalkojen liikerata rajoittuu -> hevosen selkälinjan lihakset eivät pääse tuottamaan liikettä eteenpäin -> epäkäslihakset lyhentyvät (eivätkä välttämättä pääse aktivoitumaan)
* Tuntuma ei "neutraali" -> vaikeuttaa hevosen oppimista oikeille ärsykkeille
* Harva hevonen hyötyy tästä työskentelyasennosta siten, että pystyisi samalla vahvistumaan oikeista lihaksista (edellyttää hyvää / soveltuvaa rakennetta)
* Usein rajoittaa etujalkojen liikerataa = vaikutukset samat kuin yllä
* Tuntuma ei "neutraali" -> vaikeuttaa hevosen oppimista oikeille ärsykkeille
* Päänasennosta johtuen hevosen näkökenttä rajautuu pieneksi -> voi aiheuttaa stressitason nousua ja heikentää oppimista
Miten hevonen oppii?
* Negatiivinen vahviste = hevosen ympäristöstä poistetaan jotain epämiellyttävää
* Positiivinen vahviste = hevosen ympäristöön lisätään jotain miellyttävää
Hevosen muisti on hyvä, mutta tapahtumia yhdistelevä muisti on lyhyt (alle 10 sekuntia). Hevonen ei voi käsitellä muistissaan olevia asioita pois kontekstista = sillä ei ole ihmisenkaltaista päättelykykyä / kykyä abstraktiin ajatteluun.
Hevosen koulutus ja erityisesti ratsastus perustuu suureksi osaksi negatiiviseen vahvisteeseen:
* Koulutettava vaste pitää olla kouluttajalle selvä (vain oikeasta vasteesta paine eli ärsyke hellittää)
* Paine kasvaa väärästä käytöksestä, kunnes vaste on oikea (jos paine vaihtelee / vähenee, hevonen voi oppia väärän vasteen)
* Jos käytetään toistuvaa painetta, väli ei saa olla 1 sekuntia pidempi, jotta hevosen käytös ei vahvistu väärin
* kun asetettu tavoitevaste saavutetaan, ärsyke poistetaan VÄLITTÖMÄSTI
(max. rajana 3 sekuntia)
Positiivista vahvistetta voidaan parhaiten käyttää maasta käsin tapahtuvassa koulutuksessa (hevosta palkitaan jollain sen mieluisaksi kokemalla asialla, kun se toimii halutulla tavalla). Esim. jos hevonen luimii ruokittaessa, ruokkija odottaa kunnes hevonen lakkaa luimimasta / rauhoittuu ja antaa ruoan vasta sitten.
Jos halutaan käyttää positiivista vahvistetta yhdistettynä negatiiviseen vahvisteeseen, kannattaa se tehdä siinä vaiheessa, kun annetusta ärsykkeestä saadaan haluttu vaste hyvin kevyellä merkillä. Tällöin voidaan olla varmoja, etteivät vahvisteet peittoa toisiaan ja että hevonen oppii merkin oikealla tavalla.
Koulutusohjeet Andrew McLeanin tapaan:
1. Kouluta helposti erottuvilla merkeillä
2. Käytä pienintä mahdollista signaalia
3. Muokkaa vasteen ominaisuuksia vaiheittain
4. Treenaa vasteita yksittäisinä
5. Opeta vain yksi vaste per signaali
6. Opeta kaikki vasteet alkavaksi ja lopetettavaksi johdonmukaisella laadulla / tietyssä ajassa
7. Treenaa vasteiden jatkuvuutta / kestävyyttä
8. Vältä pakoreaktioita ja varo yhdistämästä niihin
Oppimis- / tavoitemalli McLeanin tapaan:
1. Perusyritys – hevonen tarjoaa periaatteeltaan oikean reaktion
2. Keveys – reaktio tulee kevyestä merkistä
3. Tempokontrolli – hevonen tarjoaa useampia askeleita, ratsastajan / käsittelijän pyytämä variaatio on jatkuva
4. Tiekontrolli – ratsastajan / käsittelijän valitsema reitti säilyy
5. Tuntuma – ohjas-, jalka- ja istunnantuntuma sekä hevosen pää, niska ja kehonasento ovat muuttumattomia
6. Ärsykekontrolli – hevonen vastaa jokaiseen vihjeeseen, mutta vain kun se annetaan, kaikki edellämainitut ominaisuudet säilyttäen, kaikissa ympäristöissä ja tilanteissa
Tältä tasolta kokoaminen syntyy siirtymisten ja progressiivisten kehomuutosten seurauksena.
Harjoittelun laadun sanelee TAVOITE:
*Kehittyminen
vai
*Tason ylläpito;
ikääntyvä hevonen / ”mielihyväharrastaminen”
→ hevosen hyvinvointia edistävää liikuntaa / tekemistä
Kehittymiseen tähtäävä harjoittelu:
Lähtötason määritys (millä tasolla yli 60%?)
Pitkän ja lyhyen aikavälin tavoite
* realistisuus
* ratsukkokohtainen sopiva haaste
* seuranta
* muutokset, jos välitavoitteisiin ei päästä / ilmenee ongelmia
Peruskunto- ja kilpailukausi:
Peruskuntokausi: palautus, ylläpito / kunnon nosto, tekniikan ja voiman parantaminen
Kilpailukausi: suorituskyvyn ylläpito, kilpailut, palautuminen
* kilpailuja max. 2 viikonloppua putkeen (koulu / este)
* muutokset suorituskyvyn ehdoilla
Esimerkki peruskuntokauden ohjelmasta, nousu He C-tasolta He B-tasolle:
He B → A, tehtävät: väistöt, vakaampi tasapaino (kokoamisaste), vastalaukka, käynnin kautta vaihdot, takaosakäännökset...
Ohjelmat: A:2, kko nro 6 / A:1, A:0, A:4... (tässä vaikeutuvassa järjestyksessä)
Valitse ohjelmat aina niin, että voitte onnistua!
Kilpailulajien vaatimukset:
Kouluratsastussuoritus 4-10 min.
Esteratsastussuoritus n. 2 min. (1-2 kertaa / pvä)
Kenttäratsastus (koulu, este, maastoeste)
Suorituskyky kilpa-areenalla max. 80 % normaalista?
Kouluratsastuksen lajityypillinen harjoittelu:
* Kunto / kestävyys
* Voima ja tekniikka
* Liikkuvuus
* Palautuminen
* Kenttäratsastuksen puolelta sovellettavissa rytmitys ”kestävyys, voima, tekniikka, palautuminen”?
* KV-resepti: ”2 päivää töitä, 1 palautuspäivä”
Kehittyvä harjoittelu:
* OIKEAT TOISTOT!
* Miten harjoittelu koostetaan, jotta oikeat toistot toteutuvat? → ”porraskäytävä-ajattelu”
* Miten ratkoa ongelmat, jotta mahd. iso määrä VAIN oikeita toistoja toteutuu?
* ”Tehdään oikea tekeminen helpoksi ja väärä tekeminen vaikeaksi”
* Jatkuva oman kehon tiedostaminen
Treenin koostaminen (aikuinen hevonen):
* Käyntiverryttely 10+ min.
* Verryttely (hölkkää, rentoa laukkaa 10+ min.)
* Tavoitteet: lihasten lämmittäminen, hevosen saattaminen ”avuille” ja jonkinlainen tasapainotila
* Työskentelyjakso (jaettuna 5-10 minuutin jaksoihin, uutta / raskaampaa tehtävää harjoitellessa lyhyempiin)
* Loppuverryttely: hölkkää 5+ min., palauttelua kävellen 10+ min.
Mitä harjoitella:
* Suoruus (symmetria, suoraan ratsastus)
* Notkeus (kaarevat urat, taivutusväistöt)
* Tasapaino (rats.radan TIET, siirtymiset)
* Liikkuvuus (temponmuutokset, siirtymiset, väistöt)
* Oma kehonhallinta
* Kouluratsastusohjelmien tehtävät
→ edistyessä tehtävät peräkkäin
* Kun olosuhteet ovat vastaan, mieti mitä VOIT harjoitella!
Miten varmistaa laatu?
* Säännölliset tunnit / valmennukset
* Kilpailut ja kilpailuharjoitukset
* Videointi
* Tietyt harjoitteet (kouluradan tehtävät, Kyran kulmaharjoitus, sik-sak-urat, volttikahdeksikot ja kiemuraurat...)
* Hevonen kertoo, onko ratsastaja oikeassa!
Ongelmien ratkonta:
* Onko vika ratsastajassa?
* Onko hevosella oikea työskentelyasento?
* Onko tehtävä sopiva?
* Kompromissit (aina tietoisia valintoja!)
* Omien heikkouksien tiedostaminen ja huomioonottaminen (avaruudellinen hahmottamiskyky, itsekurin puute, liiallinen kunnianhimo...)
Tavoitteisiin pääseminen:
* ”huippukunto” eli oikea vire oikeaan hetkeen
* ”management” → mitä korkeammalle tavoitteet, sitä tärkeämpää
* mitä lähempänä hevosen suorituskyvyn äärilaitaa liikutaan, sitä tärkeämpää on koko paketin hallinta
* psyykkinen valmennus
Yhteenveto
* Rehellisyys
* Suunnitelmallisuus
* Johdonmukaisuus
* Sitoutuminen
* Eläimen hyvinvointi
* Positiivinen asennoituminen
Työniloa hevosten kanssa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)